Pk5.jpg

Palveluskoirat

Palveluskoiraharrastus on  koiran työominaisuuksia monipuolisesti hyödyntävää ja mittaavaa toimintaa sekä mukavaa yhdessäoloa. Oulun Koirakerhossa harjoitellaan ohjatusti jälkeä, hakua ja viestiä.

PK-jälkikokeessa koira seuraa maavainulla ihmisen yleensä metsään tekemää jälkeä ja etsii jäljelle tiputettuja jälkikapuloita. PK-hakukokeessa koira etsii maalimiehiä metsästä ilmavainua hyödyntäen. PK-viestikokeessa koira juoksee maastossa kahden ohjaajansa välillä seuraten ohjaajien kulkureitille jäänyttä hajuvanaa. Viesti poikkeaa muista lajeista siten, että siinä siis koiralle tarvitaan maastoon kaksi ohjaajaa. Kaikille lajeille on yhteistä hyvän treeniporukan tärkeys. Yhteen maastotreenikertaan kuluu helposti useampi tunti aikaa metsässä. Jokainen on valmis treenaamaan oman koiransa ja auttamaan toisten koirien treeneissä. Koirat nauttivat päästessään toteuttamaan niille luonnollista nenätyöskentelyä. Niin jälki-, haku- kuin viestikokeissakin kaksi kolmasosaa pisteistä on mahdollista saada maastosta (maastolaji 170p + esineruutu 30p). Loput 100p on jaossa PK-kokeen tottelevaisuusosiossa. Palveluskoirakokeissa arvostetaan koiran innokasta ja täsmällistä tottelevaisuutta sekä koirakon hyvää yhteistyötä.

Kilpaileminen ei yleensä ole palveluskoiraharrastajien tavoite. Palveluskoirapuolella puhutaankin kisojen sijaan PK-kokeista, joilla mitataan koiran sen hetken koulutustasoa. Sijoitukset eivät ratkaise, vaan kukin koirakko pyrkii saavuttamaan kokeessa riittävän tason suhteessa kulloisenkin koeluokan vaatimuksiin. Onnistumiset ylimmässä luokassa tuovat lopulta koirakolle käyttövalionarvon.

Suomen Palveluskoiraliitto ry:n External link sivuilta löytyy lisätietoa PK-harrastuksesta. Sivuilta löytyvät mm. lajiesittelyt, koekalenteri sekä kokeisiin ilmoittautumislomakkeet tulostettavassa muodossa.

Oulun Koirakerhon PK-toiminta

Oulun Koirakerhon PK-toiminnan aktiivisin aika alkaa keväästä jatkuen myöhälle syksyyn. Sinä aikana järjestetään haku-, jälki- ja viestikoulutusta maastossa. Ympärivuotista toimintaa löytyy tottelevaisuusharjoitusten merkeissä. Maasto- ja tottelevaisuustreenien lisäksi järjestetään virallisia ja epävirallisia kokeita sekä luentoja ja infotilaisuuksia lajeista. Ajankohtaisinta tietoa PK-jaoksen toiminnasta löytyy OKK-forumilta External link (jäsenille).

email PK-jaoksen yhteystiedot    email PK-jaoksen kouluttajat
info Miten mukaan OKK:n PK-toimintaan?
<< Takaisin
Joomla templates by a4joomla