nato3.jpg

Näyttely

Koiranäyttelyssä asiantunteva tuomari arvioi koirat puolueettomasti kunkin rodun rotumääritelmään peilaten sekä koiran rakenteen että luonteen osalta. Näyttelyiden alkuperäisenä tarkoituksena on ollut koirien jalostus- ja kasvatustyön tukeminen. Nykyisin koiranäyttelyt ovat yhä enenemissä määrin yksittäisten koiranomistajien ajanviettotapa – tilaisuus tavata samanhenkisiä koiraharrastajia. Näyttelyt ovat myös erinomaisia paikkoja sekä uusille että vanhoille koiraharrastajille tutustua erilaisiin koirarotuihin.

Koiranäyttelyt jaetaan laajuutensa perusteella neljään ryhmään: kansainvälisiin, kaikkien rotujen, ryhmä- ja erikoisnäyttelyihin. Tietoa koiranäyttelyiden ajankohdista, paikoista, säännöistä, ohjeista ja ilmoittautumisista löytyy Koiramme -lehdestä ja Suomen Kennelliiton www-sivuilta. (www.kennelliitto.fi)

Oulun Koirakerhon näyttelytoiminta

Oulun Koirakerhon näyttelytoiminnasta vastaa näyttelyjaos. Näyttelyjaoksen tärkein tehtävä on näyttelytottumuskoulutuksesta (näto-koulutus) huolehtiminen. Koulutuksen lisäksi näyttelyjaos järjestää mm. epävirallisia näyttelyitä (Match show:t eli mätsärit) ja näyttelymatkoja. Lisäksi Oulun Koirakerho on mukana joka vuosi toisen Oulussa järjestettävän, kansainvälisen tai kaikkien rotujen koiranäyttelyn järjestämisessä.

 email Näyttelyjaoksen yhteystiedot
info Miten mukaan OKK:n näyttelytoimintaan?
<< Takaisin
Joomla templates by a4joomla