etusivu4.jpg

OKK-areena

OKK-areena on Oulun Koiraurheilukeskuksen omistama kuplahalli eli ylipainehalli. Halli on puolilämmin (noin +5), ja siinä on kivituhkapohja. Kokoa hallilla on 36 x 37 metriä.

Ohjeita hallin käyttäjille

Halli on ns. ylipainehalli, joka pysyy ylhäällä puhaltimen voimalla. Puhaltimella on varakone, joka käynnistyy sähkökatkoksen myötä tai siinä tapauksessa, että hallin paine laskee alle etukäteen määritellyn kynnysarvon.

Hallissa on kolme ovea:

  1. Pyöröovi sivustalla – kulku halliin vain tätä kautta!
  2. Huoltokäytävä päädyssä – käytävässä on sisäovi ja ulko-ovi, jotka eivät saa olla yhtä aikaa auki. Koska ovissa ei ole ikkunoita, ovet voivat helposti aueta vahingossa yhtä aikaa, paine karkaa ja halli lähtee tulemaan alas.
  3. Varauloskäynti sivustalla. Tätä käytetään vain hätätapauksessa. Kyseessä on yksinkertainen ovi, ja kun se avataan, paine poistuu hallista välittömästi

Mikäli hallin paine jostakin syystä laskee ja halli lähtee laskeutumaan, hallista poistutaan sivustalla olevan pyöröoven tai päädyssä olevan huoltokäytävän kautta. Kasaan painuminen kestää oman aikansa, joten hallista ehtii poistua rauhassa. Ei syytä paniikkiin.

Hallista viimeisenä lähtevä sammuttaa valot (valokatkaisija pyöröoven vieressä) ja laittaa sekä pyöröoven että huoltokäytävän ulko-oven lukkoon.

Autot pysäköidään ensisijaisesti alueella oleville parkkipaikoille. Mikäli parkkipaikat ovat täynnä myös Urheilupuistontien varteen voi pysäköidä. Älä kuitenkaan pysäköi niin, että tien liikenne estyy.

Tupakointi hallissa tai hallin läheisyydessä on ehdottomasti kielletty.

Hallilla on kaksi käsisammutinta: toinen huoltokäytävän sisäoven vieressä hallin sisäpuolella, toinen huoltokäytävän välikössä. Käsisammuttimet on merkitty näkyvästi.

<< Takaisin
Joomla templates by a4joomla